perjantai 21. heinäkuuta 2017

Tyttöjen reissu Budapestiin

Ida ja minä
Olin Budapestissa viisi päivää ystäväni Idan kanssa marraskuussa 2015. Lensimme Norwegianin iltalennolla ja olimme perillä paikallista aikaa klo 20:00. Seikkailimme hotellille hämäriä reittejä pitkin bussilla ja junalla. Kun löysimme perille, marssimme suoraan alakerran Burger Kingiin iltapalalle ja sitten nukkumaan.
Ensimmäisen yön aikana kävi selväksi, että hälytysajoneuvojen äänet tulevat tutuksi loman aikana. Mietin sattuiko siellä onnettomuuksia jotenkin enemmän vai oliko heillä vain riittävät resurssit vai kova äänisemmät hälytykset kuin muualla?

Ostimme Budapest-kortit, millä sai matkustaa rajattomasti 3 pv, alennuksia nähtävyyksistä, ilmaisen opastetun kävelykierroksen ja kylpyläkäynnin. Kortit olivat kyllä sen rahan arvoiset. Päivät kuluivat kierrellen kaupunkia ja nähtävyyksiä. Kävimme Budapest cardin tarjoamassa kylpylässä, Lukacs bathissa. Kylpylä oli pienempi ja tunnelmallisempi kuin Széchenyin kylpylä, mihin menimme viimeisenä päivänä ennen lentoa. Széchenyin  kylpylä oli valtavan kokoinen ja todella kaunis. Minua miellytti erityisesti rakennuksien arkkitehtuuri.
Opastettu kävelykierros oli myös mielenkiintoinen ja Budan linnan alue oli todella kaunis. Opas vain meni niin kovaa vauhtia, että tipahdettiin matkasta pois, kun jäätiin ottamaan yllä näkyvää kamukuvaa.

Széchenyin kylpylässä sai jopa pelata shakkia altaassa.


Yhden päivän käytimme shoppailuun Premier Outletissa Budaörsissä. Menimme sinne paikallisbussilla noin puolen tunnin matkan. Kokemusta outleteista ei hirveästi ole, mutta mielestäni tuolta ainakin sai hyvään hintaan vaatteita. Esimerkkinä Nike free 4.0 -kengät sai noin 30 eurolla.

Budapest oli täynnä kauniita rakennuksia ja söpöjä kahviloita. Meidän lempparikahvila oli Bites. Siellä tarjottiin herkullisia erikoiskahveja, leivoksia ja jännän muotoisia sämpylöitä, mille en nyt keksi oikeaa nimeä. Erityisesti euron erikoiskahvit ilahduttivat meitä. Kannattaa ehdottomasti testata Bites, jos menee sinne päin.
Ruokaa löytyi myös aika edullisesti, mutta se oli todella harvoin hyvää. Jotkut ruuat olivat ihan ok, mutta mitään uusia lemppareita ei tullut vastaan. Jos muistan oikein maksoimme useimmiten ruuasta 3-7 euroa annokselta. 


Kauppahallista tarttui mukaan tuliaisia kotiin.
 
Sitten hieman budjetista. Meillä oli todella siisti ja iso (jostain syystä neljän hengen huone) huone keskeisellä paikalla olevassa hotellissa. Maksoimme siitä neljältä yöltä 120 euroa eli per nassu jäi yölle hintaa 15 euroa. Norwegianin meno-paluu lennot maksoivat 113 €/henkilö.
Syöminen ja tekeminen Budapestissa oli suhteessa hotellin hintaan ihan yhtä edullista. Muutamista nähtävyyksistä sai alennusta eu-kansalaisuudella ja nuorella iällä. Eli kannattaa ottaa passi mukaan nähtävyyksille. Halvimpia ruokapaikkoja sai välillä metsästää eikä niistä hirveän suuria ruokaelämyksiä irronnutkaan.

Budapestissa kannattaa ehdottomasti käydä ainakin muutamassa kylpylässä sekä nauttia kauniista kaupunkimaisemasta kävellen ympäri kaupunkia. Isoa budjettia ei matkaan lähtöön tarvitse, koska kaikki on aika edullista, kuten edeltävässä kappaleessa mainitsinkin. Marraskuun alku oli hyvä aika matkustaa sinne, sillä turisteja oli vähän ja hintataso oli varmaan osittain siitä johtuen niin alhaalla. Illat olivat viileitä, mutta päivisin auringossa tarkeni ilman takkia.
Joskus tulevaisuuden reilillä pitää palata vähintäänkin kylpemään Budapestiin.


Opastettu kävelykierros oli Budan linnan alueella,
mistä oli hyvät näköalat kaupungin ylle.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Maailma kutsuu meitä jälleen

Jossain päin Thaimaata matkalla kohti etelää tammikuussa 2015



Malesian Taman Negaralla helmikuussa 2015
Kuten otsikko kertoo, se olisi taas aika lähteä maailmalle. Talvi Suomessa ei oikein kiehdo muutaman kuukauden päästä, joten on parasta paeta ennen sitä. Mietimme pitkään mihin haluamme seuraavaksi mennä. Etelä-Amerikka houkutteli, mutta päädyimme jälleen lähtemään Aasian suuntaan sillä nyt on aika mennä Working Holidaylle. Varasimme Norwegianin lennot Singaporeen lokakuulle. Ainakin nykyisellä suunnitelmalla jatkamme sieltä muutaman päivän jälkeen Sumatralle, Indonesiaan. Jonkin aikaa aiotaan reissata ennen kuin lähdetään Ausseihin tai Uuteen-Seelantiin töihin. Tarkempia suunnitelmia ei vielä ole, vaihtoehtoja kyllä on, mutta eiköhän ne matkan aikana selkene. Jos haluat kertoa vinkkejä tai omia lempparipaikkoja Aasian ja Oseanian suunnalta niin laita meille kommenttia. 😍
 



Nepalissa Annapurnan perusleirissä keväällä 2016

Nyt vaan pitää aloittaa valmistautuminen matkaan. Hirveät määrät on selvitettävää ja hoidettavaa, koska tullaan olemaan poissa Suomesta niin pitkään mm. työasiat Australiaan ja Uuteen Seelantiin, rokotteet ja muut terveysasiat, matkavakuutus, viisumit, vuokra-, sähkö-, vakuutussopimusasiat ja paljon muuta... Vielä on tasan kolme kuukautta lähtöön, joten on aikaa saada kaikki asiat hoidettua. 
Nyt nautitaan Suomen kesästä ja odotellaan innolla tulevaa reissua!




torstai 6. heinäkuuta 2017

Muistoja Fuerteventuralta

Aloin muistelemaan vielä vähän vanhempia matkoja kuin mistä olen viime aikoina kirjoitellut. Mielestäni yksi merkityksellisimpiä matkoja on ollut työharjoittelureissu Corralejossa. Kaikkea en kunnolla muistanut enää, joten tarkastin vähän juttuja vanhasta blogista. Tässä postauksessa on siis kerrottu aika pintapuolisesti tuosta matkasta ihan sen takia, koska sen hetkisiä fiiliksiä ei ole tarpeeksi enää mielessä. Onhan tuosta aikaakin jo kolme vuotta. Kyllä ne muistot näköjään kultaantuvat kovaa vauhtia.

Isla de Lobos oli täynnä kiviä
Täällä asuimme kaksi kuukautta
Asuimme Fuerteventuran saarella noin kaksi kuukautta keväällä 2014. Olin työharjoittelussa Las Marismas de Corralejo -hotellissa, jossa asuimme tuon parin kuukauden ajan. Marko puolestaan lomaili. Työkseni tein asiakastyytyväisyystutkimusta hotellin asiakkaille ja lisäksi olin perjantait töissä minimarketissa. Työskentelin pääasiassa englanniksi ja yritin samalla hieman opetella espanjaakin. Kahden kuukauden aikana pääsi jonkin verran tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Espanjan kielen osaaminen olisi helpottanut sitä huomattavasti. Esimerkiksi yritimme hirveästi keskustella työkaverini kanssa minimarketilla. Hän ei osannut sanaakaan englantia ja minä osasin vain muutaman sanan espanjaa, joten apuna käytettiin tarvittaessa google kääntäjää. Tutustuimme kuitenkin yllättävän hyvin, sillä ele- ja googlekielellä pääsee aika pitkälle.

 
El Cotillo
Pelkäsimme Markon kanssa, että työaikani olisi espanjalainen eli sisältäisi siestan. Ajattelimme ettemme ikinä ehtisi tekemään mitään erikoisempaa työpäivinä. Pelkomme kävi toteen, muttei se ollutkaan sellainen kuin odotimme. Sain itse valita työaikani, joten aloitin aamulla 8 ja olin lounaaseen asti töissä. Palasin töihin taas illalla klo 19-20 aikoihin noin kolmeksi tunniksi. Käytännössä meillä oli siis joka päivä yhteistä aikaa melkeinpä koko päivän.
 
Viikonloput käytimme seikkailemiseen ympäri saarta ja sen naapureita. Kävimme Morro Jablessa, Betancuriassa, Puerto del Rosariossa, El Cotillossa sekä naapureissa Isla de Loboksella ja Lanzarotella.
Morro Jable sijaitsee saaren eteläpuolella. Siellä oli paljon turisteja, merkkivaateliikkeitä ja rantaa. Luonto oli raikkaan vehreä toisin kuin pohjoisessa.
Matkalla Betancuriaan
Betancuria oli kaunis pieni kylä, mistä löytyi museoita, kauppoja, kirkko, kahviloita ja pari ravintolaa. Useimmat niistä oli kiinni, koska olimme siellä sunnuntaina.
Pyöräreissu Lanzarotella ei mennyt ihan putkeen
Samalla tavalla kävi Puerto del Rosariossa. Menimme sinne pääsiäisenä, joten lähes kaikki oli suljettu. Ihan hyvä niin shoppailut jäivät tekemättä. Saimme onneksi ruokaa kiinalaisesta ravintolasta sekä kävimme kiertelemässä ympäri kaupunkia. Kirkot olivat tuona päivänä hyvinkin suosittuja.
El Cotillo sijaitsi lähellä meidän asuinkaupunkiamme Corralejoa.  Se oli pieni merenrantakaupunki. Matkalla sataman ravintoloille sai katsella, kun isot aallot iskivät jyrkkiin rantakallioihin. Monet kävivät siellä surffaamassa niin kuin mekin yhtenä päivänä. Surffaaminen oli hauskaa ja samalla tosi vaikeaa. Menimme päivän kestävälle aloittelijakurssille, missä näytettiin ensin hiekalla miten homman pitäisi toimia ja sitten siirryttiin veteen. Opettelua helpotti huomattavasti se, että opettaja näytti milloin pitää alkaa meloa käsillä ja milloin nousta pystyyn aaltojen tullessa. Muutaman kerran pääsin pystyyn ja Markolla meni huomattavasti paremmin kuin minulla.

Isla de Lobokselle mentiin pienellä veneellä. Saari oli kokonaan luonnonsuojelualuetta. Sen läpi meni luontopolku, jonka kiersimme noin 3-4 tunnissa. Saarella oli yksi matala vuori, paljon kivikasamuodostelmia, majakka, pari ravintolaa ja laguunia.
Surffipäivä
Lanzarotelle menimme lautalla 45 minuutin matkan. Lautta saapui Playa Blancalle, mistä meidän piti pyöräillä Puerto del Carmeniin. Pyörämatka ei kuitenkaan mennyt odotusten mukaan, sillä päätimme oikaista rantareittiä. Rantareitti ei lopulta ollut edes tie vaan pieni käveltävä polku. Olimme keskellä ei mitään ilman vettä ja ruokaa. Tilanne tuntui jo hieman pelottavalta, koska olimme kulkeneet jo pitkälle kaupungista ja sillä hetkellä olimme ihan poikki sekä järkyttävässä nestehukassa. Matka näytti siis toivottomalta siinä paahteessa, joten jouduimme kääntymään. Tuon reissun jälkeen on kyllä aina muistanut ottaa vettä mukaan riittävästi...

Fuerteventura on yksi Kanarian saarista ja kuuluu Espanjaan. Corralejo, kaupunki missä asuimme, sijaitsi saaren pohjoisosassa. Pohjois- ja keskiosa saaresta oli pitkälti hiekkaista ja kivikkoista. Siellä täällä oli matalia kasveja ja vuohia. Työkaverini kertoi, että Fuerteventura tarkoittaisi tuulten saarta, ja sitä se todella on. Joka ikinen päivä oli tuulista ja sai kulkea hiukset suussa (pitkä tukkaiset tietävät). Lämpötilat olivat aika miellyttävät +20 astetta, joten ikinä ei oikeastaan ollut liian kuuma. Saaren eteläosa oli ihan kuin eri maa. Siellä oli todella vehreää verrattuna pohjoiseen. Meistä oli ihanaa käväistä siellä vihreydessä virkistymässä pohjoisen karuudesta.
 
Tuo kahden kuukauden reissu on unohtumaton. Olimme kummatkin ensimmäistä kertaa ulkomailla  pitkään sekä asuimme ensimäistä kertaa omassa kämpässä, vieläpä yhdessä. Kohde ei ollut se mitä toivoimme. Laitoin työharjoittelupaikkahakemuksia Kaakkois-Aasian maihin, mutta sieltä ei hirveän innokkaasti tullut vastauksia. Nyt kun on reissannut siellä päin, olen tyytyväinen etten päässyt sinne silloin 18 vuotiaana töihin. Olisi saattanut tulla aika kova kulttuurishokki. Nyt asia olisi jo toisin. Sain Fuerteventuran paikan koulun kautta hyvällä tuurilla, koska jonkun toisen reissu oli peruttu. Keksimme koko ulkomaille harjoitteluun lähdön vasta vuodenvaihteessa, joten mahdollisuudet sen onnistumiseen niin lyhyellä varoitusajalla olivat minimaaliset.
Onneksi pääsimme sinne ja saimme jälleen yhden mahtavan muiston.