torstai 19. maaliskuuta 2015

BORNEO, Sabah

MISSÄ MENNÄÄN: Borneo on kierretty. Suunnitelmat muuttu ja skipattiin kokonaan Kalimantan ja Derawanin saaret, ja tultiin suoraan Balille. Ollaan oltu Denpasarissa yksi yö rottahotellissa, Kutalla 5 yötä ja nyt ollaan Ubudissa. 

Borneon reissu meni ihan hujauksessa. Nähtiin paljon kaikkea hienoa, joten tästä postauksesta tulee tiivistelmä parin viime viikon tapahtumista. Tarinointi jää vähälle, koska muuten tätä saisi kirjoittaa monta tuntia. Kuvat saa siis kertoa ja tarinat kuulee, kun tullaan takaisin Suomeen. 

Bako National Park, Sarawak

Ennen kuin tulimme Sabahin puolelle, vierailimme pari yötä Bako National Parkissa. Se oli todella kiva paikka ja hienoja trekkipolkuja. Yhden polin varrella pystyi näkemään seitsemää erilaista viidakkoa. Puisto on merenrannalla, joten näimme upeita rantoja. Näimme siellä myös monia nenäapinoita ja partasikoja, jotka hengailivat puiston majoituksien läheisyydessä. Kävimme myös ohjatulla yötrekillä, missä näimme käärmeitä ja hämähäkkejä + muita örkkejä. 

 






SABAH

Lensimme Sabahin Kota Kinabaluun Kuchingista. Kinabalussa vietimme 3 yötä, joista yhtenä olimme telttaretkellä saarella. Sinä päivänä kävimme myös 2 muulla saarella. 

Kota Kinabalu

KUVAT KOTA KINABALUSTA

Saarihyppelyretki - Sapi, Mamukan & Mamutik





Kota Kinabalusta menimme bussilla Mount Kinabalu National Parkiin. Yövyimme puiston ulkopuolella, koska yksi sänky dormissa olisi maksanut 82 €. Vuoren näimme vilaukselta aamulla, ennen kuin se piiloutui taas pilvien taakse. 
Teimme 16 km trekin ja matkalla saimme seuraksi ihan uskomattoman koiran ja korealaisen naisen. Tämä koira seurasi meitä koko 16 km ja vielä sen jälkeen haki rinkat hotellilta bussipysäkille kanssamme. Se olisi kai halunnut mukaan reissaamaan. Vietimme siellä vain yhden päivän. 
 
Kinabalu National Park











Kinabalu puistosta otimme bussin Sandakaniin. Sandakanissa olimme kaksi yötä. Toisena päivänä kävimme  tutustumassa malajin karhuihin, jotka ovat maailman pienimpiä karhuja. Vierailun aikana satoi, joten karhut olivat todella aktiivisia. Ne olivat ihan törkeän söpöjä. 

Sandakan








Bornean Sun Bear Conservation Centre




Sandakanista otimme valmisretken Kinabatangan joelle Sukaun lähistölle. Yövyimme joella 2 yötä. Teimme siellä 4 jokiristeilyä, millä näimme krokotiileja, nenäapinoita, lintuja, orangin, muita apinoita ja elefantteja! Näimme kahtena päivänä äiti ja vauva elefantit. Se oli todella hienoa! 

Kinabatangan


 







Sukausta otimme bussin Sempornaan, koska halusimme päiväksi sukeltamaan Sipadanille. Päivän Sipadan sukellus oli ihan törkeän hintainen (850 rm = 212€ sis. 3 sukellusta. Hintaa voi verrata siihen, että sukellus toisella "normaalilla saarella" maksoi 300 rm), joten päädyimme suorittamaan Advanced Open Water Diver kurssin(1500 rm = 375€). Se sisälsi kolme sukellusta kolmena päivänä, ja viimeinen päivä olisi Sipadanilla + majoitus kolmeksi yöksi. Meillä kävi tosi hyvä tuuri, koska päästiinkin kahtena päivänä Sipadanille ja vielä samaan hintaan. Sipadan oli ihan uskomaton. Paljon haita, kaloja ja kilpikonnia. Korallit olivat myös upeat. Teen siitä vielä ihan oman kuvapostauksen, kunhan sukellusopettajamme lähettää ne meille. 

Semporna





Sempornasta otimme bussin Tawauhun, missä nukuimme vain yhden yön ja aamulla lähdimme lentokentälle. Lensimme Kota Kinabalun kautta Balille. 

Tawau 





1 kommentti:

  1. Varmasti aivan mahtava reissu, ihania maisemia ja eläimiä

    VastaaPoista